eli elämää käsityökaaoksessa

keskiviikkona, toukokuuta 25, 2005

Valkoinen kesähuivi

Autossa on hyvä neuloa ja koska eilen autoilimme, toinenkin huivi tekeytyi valmiiksi. Muuten käsityörintamalle ei kuulu mitään uutta, kaiken ylimääräisen ajan olen näpertänyt kotisivuja ja siinä samalla päivittänyt vanhojen ompelusten ja neulomusten kuvakellaria. Sainpa pyytämänne ohjeenkin kirjoitettua. Tässäpä tämä.


lanka: Novita Butterfly
puikot: 6,5


Posted by Hello

tiistaina, toukokuuta 24, 2005

hipsunhapsun

Hapsutuksen unohdin kokonaan huivista, olin kai niin innoissani lopputuloksesta että jäi siinä riemussa. Tänään väkerrettiin Ompun kanssa hapsua huiviin yhteisvoimin, poika istui sylissäni, piti virkkuukoukusta tiukasti kiinni ja niin me näplättiin lankoja paikoilleen. H-i-d-a-s-t-a, mutta kivaa taisi olla. :)

Mummi tuli tänään käymään, näytin huivin hälle ja se oli huvin menoa. Mummi ihastui, pyysi toisenkin tekemään, sen valkoisen. Ja suunnitteli siinä samalla että saan tehdä valkoisen huivin kanssa käytettäväksi mustan tunikan. No, on se hyvä ettei hommat lopu ja mielelläni mä taas ompelenkin kun pahin ompeluinhotus on sen hääpuvun jälkeen jo laantunut. Uusi huivi täytyy tehdä itsellenikin, rakastuin jo siihen tässä parin päivän aikana. Onneksi lankaa on vielä paljon jäljellä.



Posted by Hello

maanantaina, toukokuuta 23, 2005

Huivit hulmuamaan

Lupasin tehdä mummilleni huivin tuleviin kesäjuhliin käytettäväksi. Ohuen, verkkomaisen ja luonnonvalkoisen. Kotoa ei löytynyt oikean väristä lankaa mutta käyttämätön kerä oliivinvihreää Kotiväkeä löytyi. Tein siitä siis koehuivin, omaan käyttöön. Mallineuleen otin jostain vanhasta käsityölehdestä villapaitaohjeesta ja sovelsin siitä oman version huiviin. Aivan ihana huivi tulikin!

Mummin huiviin olen koittanut metsästää lankoja ja se on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Tarpeeksi ohutta lankaa löytyy kyllä vitivalkoisena mutta ei kauniin luonnonvärisenä. Se menee sitten jo beigen puolelle, tai "maitokahvin" kuten väriä kutsutaan joka paikassa... Vihreästä Vyyhdistä löysin hyvän väristä lankaa ja ostinkin sitä kaksi kerää mutta tajusin että se on liian paksua ja kävin palauttamassa ostokseni. Novitan Butterflyta ostin lopulta, se on unelmanpehmeää ja ihanan laskeutuvaa mutta kaupassa kermanvalkea näyttää kotona taas kerran liian puhtaanvalkoiselta. :/ Menitasta löytyisi lankaa, sen tiedän, mutta sinne en jaksa nyt mennä. No, huomenna tapaan mummin ja kysyn mielipidettä, ehkä päädymme "maitokahviin" tai sitten tuohon valkoiseen. Pahimmassa tapauksessa mummi kelpuuttaa oliivinvihreän huivin josta en millään haluaisi enää luopua... ;D


lanka: Novita Kotiväki
puikot: 6,5
ohje omasta päästä

Posted by Hello

keskiviikkona, toukokuuta 18, 2005

Kirjameemi

Kiitokset KirsiÄr, kirjameemi kiersi Neulavaaraan. Tässäpä tämä:

Kirjojen määrä kotonasi

Ryhdyin hommaan jonka olen aina halunnut tehdä mutta en ole jaksanut. Yritin siis laskea kirjani enkä onnistunut edelleenkään. Kiitos kovin puheliaan mieheni sekä poikani joka olisi halunnut äidin leikkimään. Kumpikaan ei ymmärtänyt antaa arvoa viihtymiselleni pölyisten kirjojen parissa. Sekosin laskuissani sen seitsemän kertaa ja lopulta luovuin toivosta. Noin-arvioksi sain vähän vajaa kahdeksansataa opusta. Sitä paitsi osa kirjoista seikkailee aina pitkin kämppää joten tarkkaa määrää saan tuskin koskaan selville.

Suurin osa on kaunokirjallisuutta, mukaan mahtuu myös paljon taidekirjoja, elämäkertoja, historiaa, satukirjoja sun muuta. Löytyy joukosta käsityöopuksiakin, tottahan toki. Eikä pidä unohtaa kaiken maailman nippelitietokirjoja kuten "kuinka hoidan kissaani" (jota meillä ei ole) tai amerikkalaista laatuteosta "Kaikki mitä olet halunnut tietää seksistä mutta et ole koskaan uskaltanut kysyä" 60-luvun lopusta.

Viimeisin ostamasi kirja

Anna Gavaldan Kimpassa tarttui mukaan Akateemisesta. Mitään ei pitänyt sieltä ostaa, kunhan olin ystäväni seurassa kun hän etsi koulukirjoja. Näin siinä aina käy... Kirjan luin ja kovasti pidin. Voisin jopa suositella.

Viimeksi lukemasi kirja

Marie Darrieussecqin Sikatotta. Luin toista kertaa, sellainen välipalakirja. Melko hauska, omituinen tarina naisesta joka muuttuu siaksi. Aloitin saman kirjailijan teosta Kummitusjuttu joskus viime joulun jälkeen mutta siihen en oikein päässyt mukaan. Tuolla se lojuu sängyn vierellä edelleen odottamassa lukijaansa...

5 (tai 6) kirjaa, jotka luet aina uudelleen tai jotka ovat tehneet sinuun vaikutuksen

Olen pari päivää miettinyt mitä vastaisin tähän kohtaan. On täysi mahdottomuus listata ehdottomia suosikkeja mutta tässä joitain mieleen jääneitä useasti luettuja:

Jos lähdetään liikkeelle lapsuudesta, rakkaimmat kaksi kirjaa ovat Rudolf Koivun satukirja sekä H.C.Andersenin Lumikuningatar ja muita satuja. Niitä kuuntelin iltasatuina ja myöhemmin olen lukenut niitä itse hyvin, hyvin usein.

Tove Janssonin tuotanto on myös kovasti kulutettua. Taikatalvi on ehdoton ykkönen, kuvakirjoista Kuinkas sitten kävikään.

Isäni antoi minulle kerran rakkaimman kirjansa, John Fowlesin Jumalten Naamiot. Jo valmiiksi puhkikulutetun kirjan sivuja olen minäkin moneen otteeseen lukenut.

Italo Calvinon Paroni puussa ja muukin tuotanto sytyttää.

Alpo Ruuthin Kämpän luen aina mielelläni.

Täytyy vielä mainita Donna Tarttin Jumalat Juhlivat Öisin. Ei kulu vaikka kuinka monta kertaa lukisi.

Kenelle aiot jatkaa tätä ja miksi?

Kierrätän meemin Sannille koska tykkään käydä Sannin blogissa ja kovasti odotan uusia juttuja sinne vaikka kuulemma tauolla onkin. ;)

Sävy sävyyn

Neulovan Ystäväni eli Susannan lähettämästä Record-langasta syntyi ihana puuvillaneule Ompulle. Samaa sarjaa on myös söpö kesäpipo jonka Susanna lähetti NY-lahjana. Pipon kanssa paketista löytyi levyllinen Fazerin sinistä sekä karkkirasia Ompulle. Niistä en ehtinyt edes kuvaa napata koska joutuivat heti hyötykäyttöön... ;D


Kaapinmaalausapuna parvekkeella uusissa tamineissa.
(Hyvä laittaa lapselle uudet vaatteet remppahommiin... No, onneksi Oivan "maalina" on vettä. :) )
Posted by Hello

Sormet solmussa

Juu, ei pitäisi olla liian kunnianhimoinen. Aloitin Ompulle taas uutta paitaa, tällä kertaa Sandness Mandarine Petitistä ohuen ohutta keskikesän neuletta. Hah ja heh, paita valmistunee jouluksi tai ehkä vasta ensi kesäksi... Sormet verillä olen neulonut pari iltaa ja valmiina on kymmenisen senttiä. Tuntuu ettei paita edisty millään kun lanka on niin ohutta. :/ No, kyllä mä sen jo kerran purin kun oli tulossa liian iso joten periaatteessa olen saanut enemmän aikaan. Käytännössä olen kuitenkin jo nyt täysin tylsistynyt tähän neuleeseen. Täytyy olla onnellinen etten aloittanut tekemään mieheni kokoista neuletta... Vakaa aikomus on kyllä vielä jonain kauniina päivänä tehdä se maailman kaunein kirjoneule maailman ohuimmista langoista. Ja oikein ison ihmisen kokoisena! ;)


Posted by Hello

lauantaina, toukokuuta 14, 2005

Helmiötököiden riivaamana

Innostus helmisudenkorentoihin ei laannu. Nyt niitä lentelee lampun lisäksi jo keittiön ikkunassa ja Ompun onnittelukorttiinkin pyrähti yksi. No, tätä kestää aikansa. ;)


Posted by Hello

Päivänsankarille

Kiirettä ja tohinaa riittää kotona. Ompulla oli viime tiistaina syntymäpäivä ja huomenna on kemut. Hullu minä aloin ommella myös itselleni mekkoa suurta juhlaa varten mutta kävi kuten yleensä kiireessä: Ei tuu mittään. :/ Mekko on kertaalleen ratkottu lähes alkutekijöihinsä ja ommeltu uudelleen mutta kun ei niin ei. No, pääasia on että päivänsankarilla on vähän arkivaatetta hienompaa yllä, minä voin hyvin häärätä jossain vanhoissa retkuissa.

Vihreät pellavahousut toimittavat juhlahousujen virkaa ja paidaksi Omppu saa puuvillaisen kauluspaidan. Paidan tein jo viime kesänä mutta silloin se oli aivan liian iso, nyt löysin sen siivotessa ja passeli paita onkin. Onneksi ei tarvinnut enää paidan tekoon ryhtyä. Olis nimittäin vähän muutakin hommaa kuten leipomista sun muuta... Mutta käsityöt ennen kaikkea. ;)


Posted by Hello

Pellavaa poitsulle

Ompelemisen makuun kun pääsee niin johan alkaa syntyä vaatetta. Kävin pitkästä aikaa Eurokankaassa ja taas tarttui mukaan herkullisen värisiä pellavia. Vihreästä tuli housut Ompulle, samasta kankaasta teen itselleni hihattoman tunikan. Taskukankaaksi ja vyötärön koristeeksi (pitää sisällään reikäkuminauhaa ja napin josta voi säätää vyötärön kireyttä) leikkelin 70-lukulaista mekkoa joka on pitänyt muokata jo kauan aikaa sitten uusiksi. Vihdoin taidan tehdä siitäkin jotain kun sen silppuamisen kerran aloitin.


Posted by Hello

Kesävaatetta

Jouduin myöntämään itselleni etten saa tungettua Omppua enää viime kesäisiin vaatteisiin... Uusin Ottobre-lehti kolahtikin sopivasti postiluukusta ja sieltä löytyi hauska T-paidan kaava. Trikoon jämäpaloja tuli taas hyödynnettyä kivasti. Okei, myönnän että ostin ihan vähän lisää mutta halvemmalla pääsin joka tapauksessa kuin jos olisin ostanut valmista vaatetta kaupasta. :) Näitä taidan tehtailla vielä pari lisää.


Posted by Hello

keskiviikkona, toukokuuta 11, 2005

Kesäillan lamppu

Sisustusinnostus kasvaa kohti kesää mentäessä. Tänä vuonna olen hurmaantunut vihreästä kaikissa sävyissään. Jännä juttu, olen aina ollut punaisen puolesta puhuja, niin vaatetuksessani kuin kodin sisustuksessakin. Joskus sitä yllättää itsensäkin. :D Vihreä on lumoava väri, sen rinnalla punainen tuntuu ahdistavan tunkkaiselta ja kuumalta.

Koska en löytänyt minua miellyttävää vihreää lamppua, päätin kaivaa veisvärit ja pensselit esille. Valkoinen paperivarjostin sai kesäisen värityksen ja innostuinpa tehtailemaan helmisudenkorentojakin lampun piristykseksi kun sattumalta löysin
ohjeen Sinooperin sivuilta. Askartelun riemua vaihteen vuoksi, neulomiset saivat jäädä pariksi päiväksi kun väkersin noita helmijuttuja, maalailin kaikkea pientä ja sievää kuten Ompun pikkutuolin ja muutaman taulunkehyksen. Kokeilin yhteen kehykseen decoupage-tekniikkaa ja hienohan siitä tuli! Pää vilisee taas uusia ideoita. Aikaa, oi aikaa kun vain saisi...


Posted by Hello


Posted by Hello

maanantaina, toukokuuta 09, 2005

Käsveska

Vihdoin ja viimein sain tehtyä oman sophie-laukun, oi tätä onnea. Vaikka olenkin henkeen ja vereen epäkäsilaukku-ihminen ja mieluummin raahaan koko maallista omaisuuttani suuressa yliolanlaukussa, on sophie päässyt jo käyttöön. Ihana laukku! Sisäinen neitini alkaa tulla esiin... ;) Äitinikin ihastui laukkuuni joten lupasin tehdä hänelle samanlaisen - ja itselleni yhden erivärisen lisää, ainakin. :)


lanka: Pirtin Kehräämön hahtuva
pyörö- ja sukkapuikot 5,5
ohje
Posted by Hello

perjantaina, toukokuuta 06, 2005

Pian meillä asuu pieni kettu

Mulla on ollut jo pitkään pakkomielteenä tehdä kettukäsinukke huovuttaen. Siksi sitä oranssia hahtuvaakin tilasin mutta eihän kettu voi olla sen langan värinen... Repolainen onkin jäänyt muhimaan ajatuksen tasolle mutta tänään päätin että haluan tehdä sen ketun nyt. Oikeastaan langat päättivät puolestani kun kävin ostamassa paitalankaa Menitasta. Huomasin alekorissa poistovärisiä Tango-keriä ja sieltä joukosta vilkkui kettulankaa, iloisenoranssia ja pörheää. Ostin vielä pikkukerän oranssia Fritidsgarnia, siitä neulon ja huovutan käsinuken vartalon ja jotenkin laitan sitä Tangoa turkiksi päälle. Ei hajuakaan vielä miten ja millaisen ketun teen. Helpointa olisi neuloa Tango mukaan mutta se ei varmasti kestä kuudenkympin huovutusta. Tai ehkä sittenkin...eiväthän ne oikeat metsäketutkaan niin siistejä ja sileitä ole. Mitä siitä jos Tango-kettu vähän kulahtaisikin. ;)


Posted by Hello

Hahtuvaa

Kesä keikkuen tulevi mutta minäpä jatkan villalinjalla. Susanna organisoi vähän aikaa sitten pienen hahtuvakimppatilauksen joten nyt on hahtuvaa kaapit pullollaan. Eilen iskin kynteni näihin kiekkoihin, tuohon punaiseen. Sophie on puikoilla, vihdoin ja viimein. Alimpana kuvassa oleva hahtuvakiekko vähän harmittaa. Tilasin oranssia ja toivoin sen olevan suunnilleen sen väristä mitä toi Tango on mutta mitä vielä! Hailakkaa kuin mikä, ei oikein minkään väristä... Noh, kyllä sekin muotoutuu aikanaan joksikin.


Posted by Hello

torstaina, toukokuuta 05, 2005

Lisää pieniä paitoja

Neulovan Ystäväni lähettämästä langasta tulee paita Ompulle. Lanka on mainiota, ihastus vallan. :D Siis Recordia, paksua puuvillalankaa. Aloitin paidan tiistaina ja nyt on etu- ja takakappaleet valmiina ja kauluskin neulottu. Ikävä kyllä lanka loppui, kerä tai kaksi täytyy käydä ostamassa. Voin sanoa jo nyt että ostan tuota Recordia enemmänkin, se on oikeasti ihanaa. Kiitos vielä tätäkin kautta NY:lleni kun tutustutit mut siihen. :)


Posted by Hello

Hääpuku

Kunnon kuvaa en löytänyt hääpuvusta vaikka kuinka etsin mutta tässä pari otosta. Saa näistäkin jonkinlaisen kuvan millainen puku on. Hihaton kotelomekko on kiiltävää satiinia, vuoritettu vuorisilkillä. Takana keskellä on halkio jonka päälle ompelin samoja helmiä joita käytettiin myös kampauksessa.

Pitsitunikaa teinkin kaksi kappaletta... Ensin tuli vääränmallinen, liian pitkä, joten uusiksi vaan. Muuten olisin voinut vain lyhentää helmaa mutta koska siinä oli käytetty pitsin omaa, kaarevaa reunaa, se ei onnistunutkaan niin helposti. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Puku sai paljon kehuja ja äidilläni oli hyvä olla se päällään juhlan ajan. Ja vaikka kuinka vannoin tuon äitini hääpuvun kanssa itkiessäni etten enää ikuna tee juhlamekkoja, olen jo lupautunut ompelemaan mummilleni leningin. Ja vielä jakun samasta kankaasta.... ;)


Posted by Hello


Posted by Hello

Pitkästä aikaa

Viime ajat ovat olleet aikamoista hiljaiseloa. En ole saanut tehtyä mitään käsitöitä, Neulova Ystävänikin on ikävä kyllä jäänyt hiukan syrjään. Syy tekemättömyyteen on keskenmeno, mutta siitä ei sen enempää. Tämä blogi on tarkoitettu ihan muille asioille. Mukaville asioille. Joten.... jatketaan siitä mihin jäätiin. :)