eli elämää käsityökaaoksessa

torstaina, joulukuuta 15, 2005

Se valmistui sittenkin!

Clapotis meinaan. Että tättärää ja hurrahuutoja kehiin. En oikeasti uskonut että saisin sen jouluun mennessä valmiiksi. Eikä se ihan valmis olekaan, toisesta päästä puutuu sydän, mutta se on niin pikkuhomma tehdä etten jaksa siitä stressata.

Toissapäivänä neuloin huivia suunnilleen työpäivän verran plus ylityöt päälle. Niska ja hartiat jumissa, kädet haavoilla ja karheina villalangasta. Ihme ettei jännetupen tulehdus ole vielä iskenyt... Tosin vielä on lahjaneulontaa jäljellä, sitten vasta annan luvan semmoisille jos on tullakseen. ;) Lempipuikkonikin, 3½ bambupyöröpuikot, sain tuhottua. Meni se hemmetin muoviosa puoliksi katki siitä kohtaa missä se yhdistyy puupuikkoon. Nyt lanka takertuu siihen ja neuloessa se hiertää kämmentä. Höh.

Ihanahan clapotiksesta tuli. Haluan ehdottomasti itselleni samanmoisen, kunhan löydän sen täydellisen langan. Nalle-lanka oli hieman turhan ohutta tähän tarkoitukseen, sai neuloa ja neuloa ja neuloa jotta huivista olisi tullut tarpeeksi iso. Huivin päihin laitoin vielä killumaan neulotut, vanulla täytetyt sydämet. Uskoisin että lahjan saaja niistä pitää.


lanka: Novita NalleColori
puikot: 3½
ohje:
Knitty
Posted by Picasa

8 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

hieno! Oli suunnitteilla samasta langasta, mutta jäinkin miettimään että jaksanko niin ohuesta.. joku jo kesällä mainitsi että ehtii kyllästyä!

12/15/2005 5:00 ip.

 
Blogger laurar said...

Ihana! Ja sydän kulmassa on täydentää tuon ihquuden. Suloinen on muuten masusikin :)

12/15/2005 5:01 ip.

 
Blogger Lape said...

Valmistuihan se ;) kaikista epäilyksistä huolimatta, sydän sopii kyllä hyvin...

12/15/2005 7:57 ip.

 
Anonymous Anonyymi said...

Onnitteluni! Hienosti persoinoi nuo sydämmet koko huivin ihan omaksi jutukseen taas. <3

Kiinnostuin hahtuvalapasista, mutta kun olen tämmöinne poropeukalo vieläkin niin tarttisin vinkkiä, että mitä lankaa ja saako tavan lankakaupoista vai netistäkö tilaatte? Lanoliinikin oli ihan uusi juttu mulle. Mahtavaa, mitä kaikkea sitä voikan oppia!

Mukavaa joulunodotusta sinullekin!

12/16/2005 12:40 ap.

 
Blogger Lycka är ~ Onnea on said...

Siitä tuli hieno!
Onko ton clapotiksen ohje vaikea? Joskus sitä katsonut ja vaikutti mielestäni vaikealta..

12/16/2005 12:01 ip.

 
Anonymous Anonyymi said...

Aivan ihana!

Paljonko Nallea tuohon kului?

Kuplis

12/16/2005 6:45 ip.

 
Blogger Elli said...

Annem: Ei se nyt niin hirveä homma ollut ohuestakaan langasta neuloa. Lopputulos on ohuemmasta ihana, paljon ilmavampi kuin uskoisin paksummalla langalla tulevan. Varmaan itsellekin teen jostain ohuesta. Siinähän sitten kyllästyn... ;)

Laura: Kiitos!

Lape: Juu, ylitin itseni ja sain sen valmiiksi. :)

Tarja: Kiitos! Hahtuvalankaa saa joistain käsityöliikkeistä, en tiedä saako teiltä päin. Novitan Huopasta saa miltei joka marketista, se on huovuttuva lanka. Huopasesta tulee kyllä aika tönkkö lopputulos, mutta kyllä mä olen siitä tehtyjä tumppujani käyttänyt nyt pakkaspäivinä ja hyviksi havainnut. Hahtuvaa voi tilata monesta nettimyymälästäkin, Pirtin Kehräämöltä olen itse sitä tilannut. (http://www.kolumbus.fi/pirtin.kehraamo/)

Marita: Se ohje näyttää vaikeammalta kuin onkaan. Kun tajuaa sen jujun niin huivi on ihan helppo neuloa. :)

Kuplis: Kiitos! Lankaa meni vajaa kaksi 150 gramman kerää.

12/18/2005 9:33 ip.

 
Anonymous Anonyymi said...

Kiitos Paumau! <3 Kävinkin jo yhdessä hyväksi havaitussa lankaliikkeessä kuulemassa, että kannattaa hahtuvat tilata netistä eikä kehunut Huopasta hänkään. Oli siellä yksi kivan tuntuisesti huopuva lanka, en vain muista nimeä, mutta siitä kokeilen ainakin yksien tumppujen verran jahka joulu joutaa. Kerron sitten tarkemmin. Kiitos myös linkistä, kuulostaakin tutulta paikalta jopa. =)

12/18/2005 11:29 ip.

 

Lähetä kommentti

<< Home