Uunituoreet sukat, hanskat vielä kypsymässä

Tätäkin piti kokeilla kun ohje silmiin sattui. Sivuttain neulottavia sormikkaita siis. En ole yhtään sormikasihminen - kunnon tumput olla pitää, mitä paksummat, sen paremmat. Ajokortin saamisen myötä olen kuitenkin tullut sormikasmyönteisemmäksi: Tarpeeksi monta kertaa kun on näppinsä jäädyttänyt niin jo alkaa sormikkaita kaivata. Onnistuu se ajaminen lapasillakin, mutta vieno toive erillisistä sormista pompsahtaa useinkin mieleen. Jotta ajohanskat puikoille.

Kyllästymiseen asti olen näitä jo syhrännyt. Woolia (kaapin kätköistä löytyi pari kerää merinoa, jee!) 2½ puikoilla ja vielä ainaoikein-neuleena. Ikä ja terveys menee ja jälkikin on vähän hassua. Jotain piristettä hanskat kaipaavat, kassotaan mitä keksin kun valmistuvat. Loppusuoralla jo ollaan.



Poikani on kasvattanut jalkojaan paitsi säärestä, myös jalkaterästä. Kaikki syksyksi neulotut villasukat alkavat tuntua lyhyiltä. Innostuneena monissa neuleblogeissa vilahtaneista karkkisukista ja -tumpuista ostin minäkin pari kerää makeanraidallista 7veljestä. Mutta kun ei nappaa niin ei nappaa. Pinkin ja tuon sinivihreän seiskaveikan fuusio ei oikein toimi. Minä vaan tykkään että sukkien pitää olla yksinkertaiset, vähän niin kuin villapaitojenkin. Kikkailla voi neulepinnalla, jos haluaa hurjastella. ;) Kirjoneuleet voivat olla mielettömän upeita, mutta minä en vaan osaa niitä päälläni pitää. Poikkeuksen tekevät lapaset ja jotkut lastenvaatteet. Muuten ohjenuorani on oikeastaan kaikessa omiin vaatteisiini liittyvässä on että vähempi parempi. (En tarkoita kekkuloivani puolialastomana pitkin kyliä...no, tulin kai ymmärretyksi. )

Tästä fiksaatiostani johtuen karkkisukat saivat purkutuomion ja päätyivät pelkästään raidallisiksi sukiksi johon ymppäsin helmineuletta, joustinta ja sileää. Varresta tein pitkän, Ompulle nuo ovat melkein polvisukat. Hyvät sukat kun kumpparikelit alkavat, ja oikeastaan silmäkin jo tottui noihin väreihin ja aloin niistä tosissani tykätä.