eli elämää käsityökaaoksessa

tiistaina, helmikuuta 22, 2005

Kevättä keittiössä

Eilisellä kauppareissulla tarttui mukaan lankojen lisäksi myös alennusmyynnissä ollut Marimekon tyynyliina, kuosiltaan vihreää Primaveraa. Siitäpä mainio liina pöydälle, kevättä kotiin alati lisääntyvän auringonpaisteen seuraksi. Tänään ratkoin tyynyliinan auki, päärmäsin reunat ja silitin. Samalla surrasin vanhasta pirteänkeltaisesta lakanasta alusliinan pöydälle. Jos nyt ei aamulla silmät aukea kun könyää keittiöön aamukahville niin jo on ihme.

Kun kerran ompelukoneen otin esille niin täytyihän sitä hyödyntää: Leikkelin fleecejämistä hattukappaleet ja taas sai Omppu uuden pipan. Hattuja on hauska tehdä, lapsille etenkin. Siinä saa mielikuvitus lentää (tosin tuo tämänpäiväinen myssy on aika arkipäiväinen) ja halvalla selviää. Yleensä vanhojen kankaitten jämäpalat saavat uuden elämän hattuna.

Uutta elämää suunnittelen myös vanhalle villakangastakilleni. Sellaiselle kirkkaan vihreälle jonka ostin kun odotin Omppua. Jostain oli pakko saada talvitakki joka mahtuu päälle ja kirpparilta löytyi. Eihän sitä takkia ikinä muuten käytä, jo silloin kun sen ostin, tiesin sen. Väri ja materiaali ovat niin ihanat etten ole viitsinyt takkia kiertoon laittaa vaan olen jemmannut sitä komerossa odottamassa omaa aikaansa. Nyt näen sieluni silmin vanhassa takissani Ompulle uuden duffelin... Täytyykin kaivella käsityölehtiä jos kaavat sellaiseen löytyisivät.



4 Comments:

Blogger Kristel said...

Onpa tosiaan pirteän värinen keittiö! :) Kyllä tuollaisessa kelpaa aamukahvia juoda.

2/23/2005 2:15 ip.

 
Blogger Siniset Silmukat said...

Ihana kevätkeittiö! :)
Ulkona paistaa aurinko ja linnutkin virittelevät jo laulujaan, joten kyllä tässä itsenikin täytyy keksiä jotain pirteätä sisälle!

2/24/2005 9:48 ap.

 
Blogger Stricker said...

On todellakin kivat värit keittiössä ja hattu on aivan ihana! Mistä olet löytänyt noin hyvän mallisen kaavan? On tosi vaikea löytää sopivia hattuja pienelle miehelle ja fleecekankaita olisi varastot täynnä.

2/24/2005 1:45 ip.

 
Blogger Elli said...

Kyllä se vaan piristää tuo keittiö. :D Vielä kun saisi hiottua noista tummanruskeista tuoleista maalit pois ja maalattua tai lakattua vaaleammiksi niin kyllä mulla olisi naama muikeana. Tuolit ovat kyllä semmonen ikuisuusprojekti että. Kolmatta vuotta jo odottavat...

Stricker: Hatun kaava on Ottobre-lehden numerossa 04/2004. Mainioita kaavoja muutenkin, oikeasti istuvia. :)

2/24/2005 2:05 ip.

 

Lähetä kommentti

<< Home