eli elämää käsityökaaoksessa

lauantaina, helmikuuta 18, 2006

Haamupäivityksiä oikein urakalla...anteeksi. Mä säädän. ;)) Koitan saada blogille uutta ulkomuotoa, mutta minut tuntien se kestää: En ole lähelläkään neroa tietokoneitten kanssa. Haamuilut saavat jatkoa myöhemmin koska ei tuo ulkomuoto vielä oikein nappaa... Tältä päivältä saa jäädä tähän, ei enää pää kestä tässä istumista.

keskiviikkona, helmikuuta 15, 2006

Uunituoreet sukat, hanskat vielä kypsymässä

Tätäkin piti kokeilla kun ohje silmiin sattui. Sivuttain neulottavia sormikkaita siis. En ole yhtään sormikasihminen - kunnon tumput olla pitää, mitä paksummat, sen paremmat. Ajokortin saamisen myötä olen kuitenkin tullut sormikasmyönteisemmäksi: Tarpeeksi monta kertaa kun on näppinsä jäädyttänyt niin jo alkaa sormikkaita kaivata. Onnistuu se ajaminen lapasillakin, mutta vieno toive erillisistä sormista pompsahtaa useinkin mieleen. Jotta ajohanskat puikoille.

Kyllästymiseen asti olen näitä jo syhrännyt. Woolia (kaapin kätköistä löytyi pari kerää merinoa, jee!) 2½ puikoilla ja vielä ainaoikein-neuleena. Ikä ja terveys menee ja jälkikin on vähän hassua. Jotain piristettä hanskat kaipaavat, kassotaan mitä keksin kun valmistuvat. Loppusuoralla jo ollaan.



Poikani on kasvattanut jalkojaan paitsi säärestä, myös jalkaterästä. Kaikki syksyksi neulotut villasukat alkavat tuntua lyhyiltä. Innostuneena monissa neuleblogeissa vilahtaneista karkkisukista ja -tumpuista ostin minäkin pari kerää makeanraidallista 7veljestä. Mutta kun ei nappaa niin ei nappaa. Pinkin ja tuon sinivihreän seiskaveikan fuusio ei oikein toimi. Minä vaan tykkään että sukkien pitää olla yksinkertaiset, vähän niin kuin villapaitojenkin. Kikkailla voi neulepinnalla, jos haluaa hurjastella. ;) Kirjoneuleet voivat olla mielettömän upeita, mutta minä en vaan osaa niitä päälläni pitää. Poikkeuksen tekevät lapaset ja jotkut lastenvaatteet. Muuten ohjenuorani on oikeastaan kaikessa omiin vaatteisiini liittyvässä on että vähempi parempi. (En tarkoita kekkuloivani puolialastomana pitkin kyliä...no, tulin kai ymmärretyksi. )

Tästä fiksaatiostani johtuen karkkisukat saivat purkutuomion ja päätyivät pelkästään raidallisiksi sukiksi johon ymppäsin helmineuletta, joustinta ja sileää. Varresta tein pitkän, Ompulle nuo ovat melkein polvisukat. Hyvät sukat kun kumpparikelit alkavat, ja oikeastaan silmäkin jo tottui noihin väreihin ja aloin niistä tosissani tykätä.


Posted by Picasa

keskiviikkona, helmikuuta 08, 2006

Vaatetusprojektia, osa 2

Löysin ihmeekseni auringonkeltaista joustofroteeta Eurokankaasta ja pakkohan sitä oli ostaa. Ihan vaan siksi ettei sitä yleensä ole missään, ja siksi että mielessäni siintää söpö, piukkoihin retrofroteisiin tungettu vauvanpötkylä. Itseasiassa koko retrotouhu on mielestäni älytöntä (ainakin on älytöntä maksaa itsensä kipeäksi vanhoista vauvanvaatteista), eikä se froteekaan niin täydellinen vauvannuttumateriaali ole... Silmää kyllä miellyttää, ei voi mittään. Onpahan tehty pari vaatetta tuostakin kankaasta.


Hihakangas on ikivanhasta T-paidastani, kirpparilöytö vuosien takaa.


Näihin pieniin keltaisiin nuttuihin on tulossa vielä samaa sarjaa pöksyt. Sen verran on kankaita jäljellä.




Mä nyt vaan tykkään noista pallokankaista... Ei voi mittään. Ja raitakuoseista kans. ;) Vauvalle siis body vihreästä, Ompulle musta paita ja jämäpaloista bokserit.

perjantaina, helmikuuta 03, 2006

Kyllä tätä saikin jahdata!

Teki mieli tehdä tämä meemi, joten tein pitkän jäljitystyön sitä etsiessäni. Päädyin blogiin nimeltä Bañon, ja sieltä sen nappasin.

Ohjeet:
1. Julkaise omassa blogissasi koko lista yhdessä näiden ohjeiden kanssa.
2. Lihavoi ne väitteet, jotka ovat voimassa sinun kohdallasi.
3. Lisää loppuun väite, joka pätee sinuun.
4. Seuraavan osallistujan löydät tämän kirjoituksen kommenttilaatikosta (eli siis ekana ehtinyt saa luvan vastata).

1. Punainen on lempivärini. (yksi niistä)
2. Omistan auton. (puoliksi miehen kanssa)
3. Minulla on kissa.
4. Seuraan Emmerdalea.
5. Kykenen juomaan litran appelsiinimehua 15 minuutissa. (ei se mahdottomalta kuulosta)
6. Sain töitä!
7. Conan O'Brien ärsyttää minua.
8. Olen aamu-uninen.
9. Rakastan suklaata ja salmiakkia.
10. Havukasvit ovat kauniita.
11. En osaa rullaluistella.
12. Näen kummallisia unia.
13. Vihreä on lempivärini. (sekin)
14. Leivon usein pannukakkuja. (en ole tainnut koskaan leipoa pannaria. Mies on meidän perheen pannukakkuvastaava)
15. Olen laulanut karaokea.
16. Käytän julkisia liikennevälineitä. (aina kun mahdollista)
17. En voi sietää verilettuja.
18. Pidän Kotiteollisuudesta.
19. Minulla on silmälasit.
20. Olen huulirasva-addikti.
21. Minulla on koira/koiria.
22. Haluan superhyperjättisuuren perheen.
23. Rakastan lomakkeiden täyttämistä.
24. Osallistun neuleolympialaisiin 2006.
25. Olen neulonut Fifin.
26. En osaa viheltää.
27. Olen liimannut pikaliimalla suuni (=hampaat yhteen ja kieli kitalakeen) kiinni.
28. Kohtasin aviomieheni netissä.
29. Haluaisin hypätä benji-hypyn.
30. Minulla on sinivihreät silmät.
31. Olen päättämätön.
32. Nukun vähintään kahdella peitolla.
33. Olen mieluummin kotona kuin kylässä.
34. Laulan suihkussa.
35. Minulla on iPod.
36. Seuraan useita scifi-sarjoja.
37. Olen juuttunut kielestä kiinni jäätyneeseen metalliin.
38. Minulla on tatuointi.
39. Minulla on kääpiösiili.
40. Aion pitää helmikuussa karkkilakon.
41. Olen suudellut samaa sukupuolta olevaa henkilöä kuin itse olen.
42. Olen tumpelo tekniikassa.
43. Nyplään pitsiä.
44. Settlers of Catan on suosikki lautapelini.
45. Olen hurahtanut Sudokuun.
46. Nukun päiväunet joka päivä. (lähestulkoon juu)
47. Olen vasenkätinen.
48. Tulen työskentelemään/työskentelen lapsuuden unelma-ammatissani.
49. Olen 29-vuotias.
50. Olin tänään työhaastattelussa.
51. Pidän ikkunoiden pesemisestä.
52. Minulla on vauvakuume.
53. Rakastan dekkareita.
54. En tykkää työstäni.
55. Olen kasvissyöjä.
56. Omistan yli 500 romaania.
57. Sisustan nukkekotia.
58. Matikka on kivaa!
59. Olen blogi-addikti :)
60. Olen neulonut pontson.
61. Olen kummallisten asioiden keräilijä.
62. Tykkään avantouinnista. (haluaisin kokeilla)
63. Koulussa lempiaineeni oli ruotsi.
64. Olen hurahtanut kuntoilukirjoihin.
65. Tykkään naksutella niveliä.
67. Harrastan karatea.
68. Rakastan lohikäärmeitä.
69. Kärsin ajoittain migreenistä.
70. Eilen oli hääpäiväni.
71. En ole koskaan juonut kupillistakaan kahvia
72. Rakastan hunaja-juustovoileipiä.